Italian Ori

Hollywood. Paikka jossa kaikki on paremmin. Aurinko paistaa aina. Naiset ovat niin hyvännäköisiä, että kaduilla on "Varokaa naisia" kylttejä, etteivät miehet ajaisi tujottaessaan heitä Ferrareitaan ja Mustangejaan pillun päreiksi. Hollywoodhan on tunnettu elokuvistaan. Aikojen saatossa on Hollywoodissa tuotettu niin monia surkeita elokuvia, että Venäjällä koko Hollywood tuomittaisiin kuritushuonelle. Kiinassa Hollywood odottaisi ensin 10 vuotta unohdettuna tutkintavankeudessa kunnes saisi vihdoin kuulla tuomionsa, joka olisi luultavasti luoti päähän. No kolikon kiiltävämmällä puolella on kuitenkin se fakta, että joskus on Hollywoodistakin tullut myös elokuvia, jonka lopputekstejä katsellessan, ei tarvitse harmitella minkätakia valitsi elokuvaillan eikä lähtenytkään auttamaan anoppia joulusiivouksessa.

Likainen Harri, Jack Sparrow ym. hyviä roolihahmoja ovat käsikirjoittajat luoneet tyhjästä kuin Jumala maailman. Yleensä lajissa kuin lajissa on aina yksi ylitse muiden. Tälläkertaa se on roolihahmo, jota voit lyödä setäsi vanhalla pesäpallomailalla otsalohkoo eikä ilmekkään värähdä. Rocky Balboa tietää mitä tarkoittaa kipu ja kova työ. Sylvester Stallone näyttää nykyään steroidien raiskaamalta vanhalta mieheltä, jonka huuli roikkuu enemmän kuin keskiverto saksalaisen (miespuolisen) eläkeläisturistin rinnat. Silti Silvester Tallinovelle on pakko nostaa hattua. Hänellä kun oli nuorena unelma. Se unelma oli tulla näyttelijäksi. Mielestäni Stallonen ensimmäinen elokuva, Rocky nimeltään, jonka Sylvester itse käsikirjoitti, osittain ohjasi ja tietysti näytteli pääosaa eli Philadelphian ylpeyttä itseään, on ihan kohtalainen suoritus. Varsinkin kun ottaa huomioon, että koko Rocky ykkösen budjetilla ei saisi Bruce Willistä tai Pitin Bradea edes kusemaan kuvauslavasteiden suuntaan. Voittihan kyseinen elokuva muistaakseni myös kaikenkaikkiaan kolme Oscaria.

Kaikissa kuudessa Rocky elokuvissa on kutakuinkin sama juoni. Rockyllä menee asiat huonosti, kuin Demareilla viime eduskuntavaaleissa. Sitten asiat menevät vielä vähän huonommin. Niin huonosti, että Rockyllä on yhtä paha mieli kuin Bjuströmin Marcolla, kun hän ei enää saa juontaa Tanssii tähtien kanssa - ohjelmaa. Kyynel. Sitten Balboaa provosoidaa ja kirsikkana kakun päällä hänelle vielä vittuillaan päin näköä. Kaiken tämän jälkeen seuraa yleensä kohtaus, joka on elokuvan käänekohta. Italian Stallion päättää, että nyt saa riittää ja täytyy näköjään katsoa kenessä on miestä ja kenessä ei. Sen jälkeen alkaa soimaan Best of 80's treenaus musiikki ja sitten Rocky ainakin mitalien perustella, alkaa treenaamaan enemmän ja kovempaa kuin koko Suomen Vancouverin olympiajoukkue yhteensä. Raudat nöyrtyy ja hiki virtaa. Elokuvat yleensä päättyvät otteluun, jossa ensin Rockya hakataan kuin naapurin sikaa. Tämän jälkeen Rocky jatkaa taistelemista kunnes lopulta kaikkensa antaneena hän huomaa hakanneensa vastujansa niin huolella, ettei tosielämässä siitä selviäisi hengissä, kuin Rolling Stonesin Keith Richards ja hänkin vain sen takia ettei hän kuole oikein millään.

Noniin. Nyt voimme pysähtyä ja kysyä mikä Rocky elokuvissa tai Rocky Balboan roolihahmossa muka on sitten niin hienoa? Vastaushan on yksinkertainen. Asenne.
Elokuvien kauneus on siinä miten niissä kuvastetaan sitä miten kaikki on Rockyn omissa käsissä ja miten kova työ palkitaan. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että melkein kaikki, varsinkin suomalaisessa yhteiskunnassa, on siitä kiinni paljon on valmis panostamaan, paljon on valmis tekemään työtä saavuttaakseen sen minkä haluaa. On sitten kysessä 10 kilon laihduttaminen tai oikeustietelliseen pääseminen. Joskus tietysti käy niin, että kaikesta huolimatta epäonnistuu. Mutta jos pystyy toinen käsi sydämmellä, toinen Raamatulla, seisoen Suomen lakikirjojen päällä sanoa yrittäneensä kaikkensa, ei ole häpeä myöntää itselleen, että kävi miten kävi. Maailmassa on nykypäivänä rajattomasti eri mahdollisuuksia, se joka on valmis tekemään kovasti töitä, pärjää varmasti helvetin hyvin ainakin jossakin.

Yksi parhaista elokuvakohtauksista, eikä nyt puhuta pelkästään Rocky elokuvista, on niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, uusimmassa Rocky Balboa elokuvassa. Kohtauksessa vanha ja yksinäinen Rocky iskee pojalleen elämän faktat pöytään, kuin Winston Churchill kuuluisassa puhessaan, jossa hän lupasi vain verta, hikeä ja kyyneleitä. Kohtaus olisi hyvä jokaikisen ihmisen nähdä, jolla kaikki ei ole aina osunut nappiin tai joka miettii miksi omassa elämässä alamäkeä seuraa aina alamäki eikä ylämäki. Kohtauksessa tulee esiin yksi elämän tärkeimmistä asioista. Epäonnistumisistaan ja muista murheistaan on päästävä yli ja on pystyttävä jatkamaan elämistään eteenpäin kohti uusia haasteita.





Elämä lyö joskus kovaa. Silti jatkan seuraavaan erään.

TZ

Stressin väärintuplaamisen taito

Viina, uhkapelit sekä petolliset naiset ovat aikojen saatossa koituneet, niin monen miehen kohtaloksi, että sen rinnalla Haitin maanjäristyskin kalpenee kuin homoseksuaali HIV testissä. Tälläkertaa keskitymme tämän, parkkipirkkojen ja virkaintoisten poliisien lailla, suoraan saatanasta periytyvän joukon sentteriin eli keskipelaajaan. Siitä asti, kun olen yltänyt varpaillani laittamaan kolikoita peliautomaatteihin olen harrastanut enemmän tai vähemmän erillaisia uhkapelejä. Enkä nyt tarkoita mitään Arto Paasilinna rulettia eli Länsiväylän väärään suuntaan ajamista, vaan tietysti rakkaan RAY:n ja pikkuveljen PAF:n yksikätisiä rosvoja, Black Jackiä eli kavereiden kesken Mustaa Jannea sekä tietenkin kaiken maailman muitakin toinen toistaa kierompia pelejä, joissa tarkoituksena on pitkässä juoksussa viedä pelaajien rahat.

Koko maailman uhkapeleillä, ovat ne sitten Monte Carlon kasinon High Stakes Baccarat pöytiä tai lähimmän Teboilin jassoja, on yksi yhteinen asia. House always wins, eli talo voittaa aina. Jokainen peruskoulusta päässyt tietää, että uhkapeleistä ei jää pitkässä juoksussa voitolle. Kaikki eivät ole kyseistä seikkaa kylläkään itselleen myöntäneet, mutta fakta on se, että näin on. Näin tulee myös aina olemaan. Miksi sitten ihmiset kerta toisensa jälkeen upottavat verellä ja hiellä tienaamansa Pesetat näihin, modernisoituhin maantierosvoihin. Se, että pelaa todennäköisyyksiä vastaa on vähän kuin yrittäisi avokämmenellä tiputtaa Tysonin Mikeä nakkikiskan jonossa. Lopputulos on selvillä. Uhkapelien salaisuus onkin siinä mitä ne antaa pelaajilleen.

Voi olla, että jokaisesta päivästäsi saisi jakson O.C:ta ja muutenkin asiasi pyyhkivät hyvin kuin rullallinen Soft Emboa. Mutta salli mun epäillä. Asiathan on niin, että ei se elämä aina helppoa ole. Täytyy yrittää miettiä tulevaisuutta, unohtaa ja oppia menneisyydestä, etsiä nokkelaa, muttei liian nokkelaa, yhteiskuntatieteistä kiinnostunutta, positiivisen elämänasenteen omaavaan ja muodollisesti pätevää naista, pitää yllä sosiaalisia suhteita, taistella perustelemattoamia mielipiteitä vastaan, nostaa rautaa kuin Pekkaniska, lukea pääsykokeisiin ja kaikenlisäksi työskennellä Serbialaisen tehdastyöläisen palkalla johtotehtävissä valtiolle. Se mitä uhkapelit antavat on hetken jolloin pää on aivan tyhjä. Juhani Tamminen sanoisi, että hetken olet vähän niinkuin in the moment. Silloin kun kaikki aistisi ovat kiinnittyneet seuraamaan seuraava korttia tai seuraava hedelmää voi hetkeksi unohtaa ne kuuluisat paineet ja kusipään maineen.

Tietysti täytyy muistaa, että rajansa kaikella paitsi Angelina Jolien kauneudella. Siinä vaihessa, kun huomaat seisovasi Helsingin kasinon lähittyvillä sijaitsevassa panttilainaamossa, isovaarin perintökello kädessä tai olet sijoittanut yhtäpaljon kuin tienaat kuukaudessa, rulettiin luvulle neljä, ihan vain sen takia, että teletappeja on neljä, on aika pysähtyä. Pelaaminen on kuin suola, vähän - hyvä, vähän enemmän - parempi, liikaa - kaikki pilalla.

Pienissä määrissä uhkapelit kuitenkin tuovat niitä jännityksen ja arjesta vapautumisen hetkiä. En tiedä mikä on sinun henkilökohtainen pakoreittisi arjesta, tai onko sinulla edes sellaista. Tiedän kuitenkin sen, että elämässä on tärkeää osata ladata omat akkunsa. Jos elämässä saa ladattua akkunsa, niin toisin kuin uhkapeleissä, elämässä voi jäädä voitolle.


Rakkaudesta adrenaliiniin.
BAR BAR BAR

TZ

Dr. Mengele

Istut sohvalla ja selailet viime vuoden joulukuun Seiskaa. Vaikka istut paikoillasi huomaat hikoilevasi, kuin kokaiinipussia rektumissaan säilyttävä narkkari Thaimaan tullissa. Katselet kelloa minuutin välein ja muutenkin tunnet olosi helvetin epämukavaksi. Tunnet palan kurkussasi, eikä se ole mikään piace of cake, vaan jotain isompaa ja kovempaa. Viimein nimesi huudetaan ja puristat hikisen kätesi nyrkkiin. Vastentahtoisesti kuin hippi kutsunnoissa otat askelia kohti paksua pehmustettua ovea...

...Huudat sydämesi pohjalta "Kiitos!" ja toisin kuin maksaessasi bussissa, tarkoitat sitä. Lyöt pehmustetun oven kiinni onnellinen hymy naamallasi. Tunnet olosi suureksi pudottajaksi, koska hartioilta on tippunut ainakin keskiverron saksalaisen eläkeläisturistin verran painoa pois. Pidät itseäsi myös voittajana, olet taas kerran ylittänyt itsesi. Vaikka fiilis on katossa, lupaat itsellesi, vain äärimmäisessä hädässä menet takaisin pehmustetun oven sisäpuolelle.

Poliisiasema, katsastuskonttori, anopinkoti, terveysasema, Mäntsälä ja teatteri ovat kaikki sellaisia paikkoja, joissa ei tee mieli vierailla, ihan vain huvin vuoksi. Yksikään näistä ei siltikään vedä vertoja hammaslääkärille. Jostain sain idean, vaikka olen aina vihannut hammastarkastukseen menemistä varata ajan edellämainittuun seremoniaan. Luultavasti idea pulppusi siitä, kuin valtio jalosti tarjoiaisi vielä viimeisen kerran koko hela hoidon ilmaiseksi. Iso virhe. Pelkästään istuessani hammaskliniikan odotushuonessa, mielessäni kävi repiä seinästä pussillinnen käsidesiä ja vetäistä se huiviin niin nopeasti, kuin kurkku vetää. Niin tukalaksi tunsin oloni. Viimein tuli hetkeni siirtyä Pietarin porteille. Hammaslääkärin nimi oli muistaakseni J. Mengele. Hän otti minut epäilyttävän lämpimästi vastaan. Kuoleman enkelin tuomio oli ylä oikea viisaudenhammas on poistettava. Pitihän se vittu arvata.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että kohdallani on kylläkin kohtuutonta puhua "viisaudesta" vaikka kyseessä onkin vain pieni osa ruumistani. Toiseksi, jos heittäisin pöydällä olevan vesilasin hammashoitajan naamalle ja potkaisin itse pääpuoskaria sinne, mitä kautta tie oikeasti käy miehen sydämeen, ehtisinkö ulos yhtänopeasti kuin keskiverto amis ostaa osamaksulla "Geetee korollan" saadessaan ensimmäisen palkkansa. Kuitenkin kuin mummo kokeillessaan uutta kahvimerkkiä, sain kerättyä rohkeuteni. Esitin myöntymykseni kyseiseen toimitukseen ja operaatio voitiin aloittaa.

On olemassa kysymyksiä, tyhmiä kysymyksiä ja aivan saatanan idioottimaisia imbesilli kysymyksiä. Mutta kysymys joka minulle esitettiin on aivan omassa sarjassaan. "Haluatko puudutuksen?" Haluatko uuden Aston Martinin. Haluatko tietää kuka murhasi Kennedyn. Halutko lähteä Hugh Hefnerin kanssa Playboy risteilylle. No totta Mooses, mä haluan sen puudutuksen! Itse hampaan poisto ei oikeastaan ollut kauhean kummoinen operaatio loppupeleissä. Koska hammas poistettiin vähän ruuvimeisselin näköisellä esineellä, taidan poistaa loput viisauden hampaani itse, käyttäen apuna pihtejä, peiliä, ruuvaria ja kolmenvartin kossupulloa. Hammaslääkärille en kuitenkaan mene enää, kuin pakon edestä.

Mörkö tarkastaa illalla kaappinsa Chuck Norrisin varalta, mutta miksi kukaan ei ikinä puhu siitä, kun Chuck tarkastaa iltaisin kaappinsa hammaslääkärinsä varalta?


Tö änd.


TZ

Kaunotar ja hirviö

Seal eli hylje on hellyyttävä nisäkäs, jossa on suurinpiirtein yhtäpaljon rasvaa kuin Johanna Tukiaisessa. En kuitenkaan ajatellut pitää teille avaraa luontoa kyseisestä avanto uimarista, vaan nyt puhutaan artisti Sealista. Taiteilija nimi Seal tunnetaan siitä että, hänen käsialaansa ovat monet niin hempeät kappaleet, että jopa Hitzbollah ja Hamas tekevät aselevon Sealin soidessa radiosta, esimerkiksi mainittakoon vaikka "Kiss from a rose" biisi. Sealin musikaalinen menestys on kuitenkin tässä jutussa aivan toissijainen, koska nyt keskitytään herra hylkeen ulkonäköön.

Seal on sen takia mielestäni kiinnostava henkilö, koska Sealillä ja minulla on jotain yhteistä, katsokaas hän on minun hammaskaimani. Verbaalisesti hampaitamme kuvailee parhaiten ystäväni ivallisella kommentilla: "Muuten ihan hyvät hampaat, toinen vain heiluu" Eli Sealin ja minun etupurukalusto on kylläkin suorassa, kuin suomalaisen miehen selkäranka. Valitettavasti etuhampaat vain ovat yhtä harvassa, kuin rehellinen poliitikko. Tähän sitten fyysinen yhtäläisyyteni Sealiin onneksi loppuukin.

Sen lisäksi, että Sealin hampaat ovat suhteellisen päin vittua, ei hänen kasvoissaankaan ole kehumista. Sealhän on tunnettu acid face eli happonaama. Hänen kasvonsa siis näyttävät siltä, että yläasteen kemian tunnilla, joku olisi vahingossa kaatanut petrimaljallisen rikkihappoa hänen naamalleen. Sealin poskia tuskin saisi tasaiseksi edes Black&Deckerin tasohiomakonella. Jos maailman rumimmasta artistista lähdettäisiin oikein tosissaan kisaamaan, olisi Seal takuuvarmasti kärkikahinoissa Nickelbackin solistin ja Juice Leskisen seurana.

Niin ruma jätkä kuin Seal kaikenkaikkiaan onkin, tulee se hiukan yllätyksenä kuka hänen kolmen lapsen äitinsä ja vaimonsa on. Kuka olisikaan arvannut, että Seal on kiinnittänyt elämänkumppanikseen supermalli Heidi Klumin. Kyllä, nyt puhutaan juuri tästä enkelistä jonka kroppa ja kasvot on yksinoikeudella hand made by god. Tähän väliin herää tietysti ajatus, että Heidi on hiukan rahan perään. Tarkemmin ajateltuna tuskimpa, koska Klumillakin on rahaa kuin lottomiljonäärillä, ehkä jopa enemmän, mutta ainakin yhtä helposti hankittua. Syy siihen miksi Seal ja Klum ovat yhdessä täytynee siis löytyä jostain muualta.

Oli syy sitten siinä, että Seal on aivan saatanan mukava sälli tai jossain aivan muussa, tahdon kiittää koko miespuolisen väestän puolesta herra Sealia. Seal ansaitsee kiitoksemme, koska hän antaa meille toivoa. Toivoa siitä, että tässä maailmassa ei meitä määritellä ulkonäkömme perustella vaan sen perustella keitä me oikeasti olemme. Jokainen meistä voi olla oman elämänsä Seal.


Hampaista huolimatta niin Seal kuin minäkin vietämme päivämme hymyillen.

Bonoilua

Tietääkö kukaan onko elämä reilua? Noniin, nyt voit rauhassa lopettaa viittaamisen, koska tämä oli retorinen kysymys. Elämä ja reiluushan ovat yhtä kaukana toisistaan, kuin Paavo Väyrysen silmät. Oikeastaan elämästä ja reilusta puhuminen samassa lausessa pitäisi kieltää lailla. Olen kylläkin jo vaahtosammuttimen kokoisesta, tarkemmin ottaen siitä hetkestä, kun en saanut yhtä isoa kakkupalaa, kuin muut seurakunnan kerhon päättäreissä, tiedostanut elämän epäreiluuden. Asia vain tuli mieleeni toissapäivänä ollessani apurina huoltokomppaniassa.

Tilanne oli mennyt siihen, että olimme purkamassa leirin huoltoa ja varasto piti tyhjentää. Käsky kävi korkeammalta, mutta jopa elämän karaistama omaaetuaan tavoitteleva sieluni itki verisiä kyyneleitä. Ihan helvetisti, siis ainakin yhtä paljon kuin seiskassa kirjoitetaan paskaa, siis vuodessa, ruokaa roskiin, suoraan roskiin kulkematta lähtöruudun kautta. Suurin osa ruuastakin oli aivan basic tavaraa, säilykepurkkeja, jauhoja ym. joka säilyy yhtä kauan kuin pituushypyn maailmanennätys. Heitellessäni avuttomia ruokasäkkejä suuren jätteensyöjähirviön peltiseen kitaan, mietin että tämäkö on se nälkäpäivä, mitä aina televisiossa mainostetaan. Ja totta tosiaan, kun tätä vielä tapahtuu Suomessa yhtä usein kuin joku ex- missi sanoo julkisuudessa jotain idioottimaista, niin voidaan todeta, että meidän pois heittämillä ruuilla, joku voisi ihan aikuisten oikeasti saada elämäänsä lisäpäiviä.

Muistan lukeneeni SK:sta (Jos haluat pysyä mukana vanhempien ihmisten kahvikeskusteluissa suosittelen aina edellisen viikon Suomen Kuvalehden lukemista.) pienen kainalojutun jossa tuotiin esille, että maailmassa olisi kevyesti ruokaa kattamaan jokaisen Homo Sapiensin tarpeet. Ruoka vain jakautuu "hiukan" epätasaisesti. Tähän vielä lisätään se seikka, että maailmassa on kutakuinkin yhtäpaljon ylipainoisia ja aliravittuja saadaan tulokseksi Mats Sundin eli jotain epäreilua ja vastenmielistä, mutta samalla jotain jolle ei oikein voida tehdä mitään.

Suomen tappajan pysäyttäminen olisi kylläkin ollut helpompi operaatio, kuin puuttuminen sellaisiin asioihin, jotka ovat aina menneet samalla tavalla siitä asti, kun me keksittiin kaupankäynti, raha ja maailman vanhin ammatti. Raha tulee rahan luo sekä oma maa mansikka, muu maa mustikka ovat faktoja joita markkinajärjestelmä sekä päättäjät länsimaissa tiedostetusti ja tiedostamattaan noudattavat. Edes Dream team jossa Paavi, G8maiden päämiehet, uudelleen syntynyt Gandhi, sekä Dalai-lama pelaisivat eivät pystyisi globaalin maailmamme epätasa-arvon kahleita rikkomaan. Edelliseen on pakko lisätä, että kuningatteremme Tarja 2. Suuri ilmestyisi tietenkin myös Drem teamin pukukoppiin ja tietenkin oma lautanen mukanaan. Näin suuria rakenteellisia ongelmia on siis vaikea lähteä juosten muuttelemaan, mutta jotain on aina kuitenkin tehtävissä.

Vaikkakin avun lahjoittaminen sitä tarviseville, ei tule koskaan itse ongelmaa poistamaan, on se kuitenkin parempi kun ei mitään. Kyllähän mekin leikkaamme kynsiämme, vaikka se ei sitä muuta etteikö parin viikon päästä, kynnet pitäisi taas leikata. Vaikkakin osa lahjoitusten summasta menee itse avun viemiseen sinne asti, missä lapsi tulee onnelisemmaksi saadessaan palan leipää kuin Apple Ipodin. Ja vaikka myös sekin mahdollisuus on olemassa, että Heikki Heimopäällikkö hakee kaverinsa Aku Karasti -47 kanssa maidon ja hunajan parempaan talteen toisten nenän edestä, niin ei se muuta sitä, että näistä seikoista huolimatta suurin osa avusta saapuu oikeaan osoitteeseen yhtä varmasti, kun huominen hesarisi pamahtaa postiluukustasi. Tekemällä edes pienenpieni lahjoitus olet siis auttamassa niitä jotka sitä apua oikeasti tarvisevat. Kaiken lisäksi saat hyvän mielen, ja hyvä mieli maksaa yleensä vitusti enemmän kuin sen viisi euroa.

Itse henkilökohtaisesti suosittelen Kirkon Ulkomaanapua, koska se pyrkii myös parhaansa mukaan puuttumaan niihin ongelmapaikan rakentellisiin ongelmiin. Eli www.kua.fi.


Over and out.


TZ

Syytän sua Elisabeth Rehn

Mitä yhteistä on täydelliseen tasa-arvoon pyrkimisellä ja yrityksellä tehdä hevosenpaskasta kultaa. Ainakin se seikka, että kumpikaan ei tule ikinä onnistumaan. Tasa-arvo on kuitenkin hieno asia, jota tulee vaalia. Asiahan on todellakin niin, että kun sammutamme valot me kaikki olemme hetken samanarvoisia. Kuitenkin heti kun valot laitetaan takaisin päälle, asiat menevät kuten Suomella euroviisuissa yleensä. Mies kun ei ole nainen eikä toimintaelokuvaa voi mitenkään verrata romanttiseen komediaan. Silläkin uhalla, että leimaudun sovinistiksi aion silti esittää nyt mielipiteeni. Eli jos olet feministi lopeta lukeminen nyt, jos kuitenkin aiot jatkaa lukemista varmista, ettet ainakaan syö mitään samaan aikaan. En halua syytettä kuolemantuottamuksesta, jos tukehdut pullaasi. Noniin nyt se tulee. Mitä vitun tasa-arvoa se muka edustaa, että naiset saavat suorittaa asepalveluksen?

Se on ihan kiva, että teitä viekkaamman ja kauniimman sukupuolen edustajia vipeltää täällä meidän räkänokkien seurana. Mutta se ei silti ole ehkä loppupeleissä kaikkein paras ratkaisu, saatikka sitten tasa-arvon mukaista. Tiedän kyllä sen että naisen euro on 80 senttiä ja että Minna Canthilla oli raskasta. Mutta tälläkertaa asioita katsotaan meidän miesten näkökulmasta. Jokainen joka on päässyt peruskoulusta tietää, että te naiset elätte kauemmin kuin me ilomiekkailijat. Siihen vielä lisätään se, että jokaisen miehen on vielä annettava valtiolle mahdollisesti yksi kokonainen vuosi matkastaan syntymästä kuolemaan. Se, että Suomessa on yleinen asevelvollisuus on ihan fine by me, koska jos me emme puolusta kotimaatamme, niin ketkä sen sitten tekevät? Eivät ruotsalaiset ainakaan.

Soitto Israeliin vahvistaa, että on olemassa valtioita, jossa myös naiset kantavat kortensa yhteiskunnan kekoon, kantaen raudasta valettua esinettä, jonka kantaja yleensä saa ensimmäisen puheenvuoron. Nykyinen käytäntö naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on vähän kuin toinen puoli Suomen kansasta saisi mahdollisuuden valita maksaako veroja vai ei. Toisen puolen maksaessa äyrinsä verottajan loputtoman syvään kirstuun aivan normaalisti. Se että myös naisten olisi pakko suorittaa yleinen asepalvelus on kuitenkin vähän kuin se, että meidän miesten olisi pakko kusta istualteen. Eli sekään ei välttämättä ole se paras ratkaisu.

Nyt jos jonkun hamehelman mielestä on meidän miesten etu, että pääsemme armeijaan, ja olisi suuri vääryys jos naisilla ei olisi oikeutta halutessaan kokea miltä tuntuu, kun tekee työtä puoli ilmaiseksi ja saa päälle vielä roppakaupalla vittuilua päin näköä. Niin voin vähän valottaa miten asiat menevät, tai miten niiden ainakin tulisi mennä. Maailmassa oikeus ja velvollisuus yleensä kävelevät käsi kädessä, kuin kaksi pesunkestävää hinttiä pitkin Tukholman katuja. Otetaan kyseessä olevasta asiasta oiva esimerkki: Vahinko ei tule kello kaulassa, mutta tälläkertaa se kello olikin ranteessa. Nainen odottaa lasta, jota ei halua. Nainen voi halutessaan suorittaa abortin, eikä biologisella isällä ole tähän sanottavaa sen enempää, kun Suomella EU:n päätöksiin. Syy tähän, että nainen saa tehdä päätöksen lapsen kohtalosta johtuu siitä, että nainen joutuu vauvaa sisällään kantamaan ja tämän synnyttämään. Syy taas siihen, että mies saa mennä armeijaan, eikä naisilla tasa-arvon nimessä pitäisi suoda tätä oikeutta on siinä, että mies myös tilantessa jossa ei halua suorittaa asepalvelusta tai siviilipalvelusta joutuu sen tekemään. Nyt tyhmempikin tajuaa yhteyden saa ja joutuu.


Tiivistettynä, tasa-arvon mukaan paras ratkaisu olisi siis, kukaan ei suorita mitään tai kaikki suorittaisivat jotain. Heti imussa vaihtoehto, se on meidän miesten velvollisuus ja oikeus suorittaa asepalvelus. Viimeisen sijan ottaa nykyinen käytäntö, jossa miehet joutuvat ja naiset saavat halutessaan tulla mukaan larpaamaan kurkkusalaatit päällä pitkin Suomen metsiä. Mutta kuten jo aikaisemmemmin annoin vähän ymmärtää, niin jos Kiira Korpi tai Anna Abreu nyt välttämättä haluavat tulla suorittamaan inttiä meidän joukkuyksikköön, voidaan niin vähäpätöisiä asioita, kuten tasa-arvo katsoa vähän sormien läpi.


Peace,


TZ

Viimeinen tyrmäys.

Heräsin keskellä yötä aivan hiestä märkänä. Kasvoni olivat niin kalpeat, että hetken luulin sieluni eksyneen Michael Jacksonin ruumiiseen. Tärisin ja olin pelokas, kuin mummo Kontulan Alepassa. Tiesin, että kaikki ei ole nyt kohdillaan. Menin tietokoneelle ja sain selityksen kaikkeen. Tony Halme oli kuollut.

Viikinki oli mies, joka ansaitsisi patsaan. En tiedä onko elämässä rohkeaa, tyhmää vai tyhmän rohkeaa, puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Halme ei näyttänyt välittävän minun, sinun tai kenenkään muunkaan mielipiteistä. Tony sanoi mitä sylki suuhun toi. Hänen lausunnot ja mielipiteet menivät aina välillä yhtä pahasti ja usein metsään kuin Colin McRay. Silti suuri osa hänen arvoista ja ajamistaan asioista oli täysin järkeviä.

Monilla ihmisillä on suuret puheet, mutta pienet teot. Tony ei ollut yksi heistä. Halme on myös elävä esimerkki, että jos olet syntynyt Suomessa, kaikki on mahdollista. Gladiaattori, WWE Smackdown,(jonka jokaisella jaksolla on enemmän katsojia, kun 50 vuoden linnanjuhlilla, yhteensä.) kultalevyjä, eduskunta, Die Hard. Koita itse päästä samaan tai edes yhteen edellämainituista, ennenkuin tulet sanomaan, että Tony oli huumeitakäyttävä läski steroidipelle idiootti.

Jos Ludvig Borgan alias Tony Halmeen elämästä jotain siis pitäisi oppia, niin se asia, että tekemällä niinkuin itse tahtoo pääsee pidemmälle, kuin tekemällä mitä muut tahtovat sinun tekevän. Oppimisen arvoista on myös se, ettei tarvitsisi heittää veiviä 47-vuotiaana, jätetään ne dopingaineilla plus viinalla läträämiset tästä lähtien yksin Mika Myllylle.


Loppuun on hyvä siteerata itse ajasta ikuisuuteen siirtynyttä.

"Meillä on lesbo presidentti, ja meillä on minä kansanedustajana. Kaikki näköjään voi olla mahdollista."

"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."

Kepeät mullat Viikingille.


TZ