maanantai 5. huhtikuuta 2010

Reilunkaupan kusetus

Idiootti, naiivi ja kusetettu ovat synonyymejä. Eivät tietenkään toisilleen, mutta sanalle kettutyttö nyt ainakin. Asterix - sarjakuvissa voittamattoman Gallialaisen kylän asukkaat pelkäävät vain yhtä asiaa. He pelkäävät sitä, että taivas putoaa niskaan. Henkilökohtaisesti minulle taivas putoaisi aika helvetin kovaa niskaan, jos heräisin joku kaunis aamu painajaiseen, jossa vihreät olisivat hallituksessa suurimpana puolueena, K- kaupan lihatiski olisi vaihtunut Jussi Jänösen salaatti buffetiksi ja aina kun liito-orava kävisi kakalla jouduttaisiin tämän papanakasan ympäriltä varmuuden vuoksi tyhjentämää kaikki asuintalot kymmenen neliökilometrin alueelta lopullisesti. Puunhalaajat, viherpipertäjät, kettutytöt ja muut haisevat rastapäät ovat siitä lähtien olleet luontaisia vihollisiani, kun en ole ikinä saanut heiltä minkänlaisia järkeviä perusteluja heidän periaatteidensa ja toimintansa takaa.

"En syö lihaa, koska se on pahaa ja murhaamista, ainiin ja kaikenlisäksi otsooni kerros kärsii lehmien piereskelystä. Niin ja tosiaan unohdin mainita, että ihminen on ollut joskus keräily apina, joka on elänyt pelkillä puolukoilla ja viinirypäleillä."

"No turkistarhaukset pitäis tietenkin kieltää sen takia, että ne pienet söpöt vesselit kärsii ihan turhaa häkissä. Joka on tietysti ihan eri asia kuin mun Musti, joka on 80 - kiloinen ajokoira, joka pääsee kerran päivässä ulos kuselle mun opiskelijayksiöstä. Ja oikeesti mihin me ees tarvitaan turkiksia?"

"Mun käsityksen mukaan Suomen suurimpia sisäpoliittisia ongelmia on aikojen saatossa ollu se kun itä-rajalla tapetaan laittomasti susia. Oikeesti mun mielestä siitä pitäis kyllä laittaa vankilaan. Ei se oo mikään syy, että muka susi voisi hyökätä niitten joidenkin itäsuomalaisten lasten kippuun, kun ne kävelee yksin 10 kilometriä kouluun. Mä uskallan kyllä kävellä ihan rauhassa yliopistolle eikä mun oo tarvinnu tappaa yhtää sutta"

"Luomutuotteissa on se parempi kuin muissa tuotteissa, että ne on tervellisempiä kun niiden laatu on heikompi ja hintakin kalliimpi. Oikeastihan mulla ei oo mitään käryä mitä tää luomujuttu niinku oikeasti tarkottaa, mutta kun kaikki kaverit sanoo, että tää on hyvä juttu niin kait tää on."

"Mä oikeasti haluun vaikuttaa mun ekologiseen kädenjälkeen minkä mä jätän, koska kun mä oon matkustellu paljon ympäri maailmaa, käyttäen tietysti lentokoneita, jotka saastuttaa niin saatanasti, että sen edestä voisi polttaa huoletta kaikki pvc muovit mitä saa käsiinsä, niin mä oon nähny juttuja ulkomailla et luonto tuhoutuu, saastuu ja sellasta muuta pahaa. Mä haluun vaikuttaa asioihin"

No jos ihan rehellisiä ollaan niin, joskus on tietysti niitäkin juttuja joissa on jotain järkeäkin. Ei vain nyt heti tule mieleen, mutta niitä varmasti kuitenkin on. Eniten näissä maailmanpelastajissa vituttaa ehkä se, että he katsovat yhtä pitkälle eteenpäin, kun puiston deeku, joka miettii tasan elämäänsä eteenpäin huomiseen ja miten saada seuraava eurokossu. Toinen asia mikä vituttaa kuin VR on se miten monet poliitikot ja yhteiskunta yleensäkkin lähtee mukaan tähän kaikenmaailman kukkahattupelleilyyn. Tästä voidaan antaa oiva esimerkki.

Tanja os. Karpela, Tämänhetkistä sukunimeä en viitsi yrittää edes arvailla, kun se voi muuttua taas minähetkenä hyvänsä. Tanja entisenä missinä on parhaimmillaan silloin kun hän hymyilee ja on hiljaa, pahimmillaan silloin kun hän ottaa kantaa asioihin, tunteen viemänä miettimättä sen enempää. Tälläkertaa Tanja meni parin muun poliitikon kanssa siihen ansaan, että he ilmaisivat haluavansa lopettaa turkistarhaukset Suomessa. Iso virhe. Sen lisäksi, että se toisi Suomeen parisataatuhatta työtöntä lisää, se olisi helvetin paha juttu monelle minkille ja muulle tulevalle karvahatulle. Katsokaas asiahan on nyt näin. Maailmassa on olemassa niin viileitä autoja, että niissä on pakko istua turkikset päällä, kesät talvet. Japanilainen bisnesnainen Puku Lee aikoo joka tapauksessa käyttää turkiksia maksoi mitä maksoi. Turkiksille on siis kysyntää. Kysyntää seuraa yleensä tarjonta. Jos Suomesta lopetetaan turkistuotanto se tuotanto siirtyy sadan prosentin varmuudella johonkin muuhun maahan. Ja kumpi onkaan parempi, olla minkkinä pohjanmalla, jossa tarkastaja käy välillä katsomassa, että miten sulla menee ja onko häkki liian ahdas ja onko virike lelua vai ei. Vai olla minkkinä Sarajevon slummissa, jossa on aivan sama, jos joku kusee sun päälle ja monta senttiä on häkin korkeus.
Nyt tajusit varmaan pointin lyhytnäköisyydestä. Jos et tajunnut, lue edelliset kappaleet uudestaan.

Oikeastaan voisin tästä yhdeltä istumalta käyttää oikeuttani sananvapauteen ja kritisoida/kertoa mm. Reilunkaupan kusetuksesta, vegaanipelleilyn tekopyhyydestä, siitä miten, jos koko maailma siirtyisi luomuviljelyyn ihmisiä kuolisi nälkään kuin keskiajalla ruttoon, tai vaikka siitä miten kaksnaamasta on viedä kissansa kastroitavaksi ja väittää silmät kirkkaina, että rakastaa sitä ja on eläinten ystävä. En kuitenkaan kerro teille kyseisistä aiheistä sen enempää kahdestakin syystä. Ensimmäinen syys on siinä, että toisin kuin ihmisten älyttömyys, aika on rajallista. Ja toiseksi tekstiä tulisi niin paljon, että niskani menisivät jumiin, kuin painonvartija lentokoneen vessaan sekä saisin varmasti rasitusvammat sormiini.

Nyt jos tuntuu siltä, että haluat hirttää minut Gambialiasesta ekoluomuhampusta kudotulla köydella, tukahduttaa minut helvetin pahanmakuisella tofulla tai muutenvain ajaa päältäni sähköautolla, niin muista, olet aina tervetullut kertomaan mielipiteesi, kunhan osaat perustella ne.


Peace,

TZ

1 kommentti:

  1. Eipä muuta lisättävää. Loistava fakta täyteinen teksti enemmän ku hauskasti kirjotettuna. Että kiitosta vaan kerranki blogitekstiä, jonka luki alusta loppuun hymy korvissa =D

    VastaaPoista